MUISTOISSAMME - JULIA -- KISAKALENTERI
| Julia | Enkelipoika | Pohjolan Poika |
| Ikuinen Enkeli | ||
| Tuuletar | Hiomaton Timantti | |
| Tuulen Tytär |
LUONNEKUVAUS
Julia - sisukas neiti Lapin pakkasista - tältä tammalta ei puutu sisua ja lämpimää tahtoa. Jos asiat eivät suju kuten pitäisi, neiti kyllä ilmaisee asian; silti Juliaan ei voi olla rakastumatta.
Tallin puolella Julia on suurimman osan aikaa kauniisti. Jos pysähdyt karsinan eteen, neiti tulee reippaasti katsomaan kulkijaa, ja saattaa hamuta taskuasi omenanpalojen toivossa. Sen lämmin katse ja ystävällisyys saavat pienetkin ratsastajat iloisiksi huomiosta. Talutettaessa muita hevosia ohi Julia katselee uteliaana karsinan perältä.
Talutettaessa Julia kävelee aina reippaasti, ja selkään noustessa pysyy hievahtamatta. Lähtöpohkeiden tullessa tamma lähtee ensin reippaaseen käyntiin, ja on valppaana seuraavien apujen suhteen. Julia tuntuu innostuvan koko ajan lisää, ja kentälle päästyään ei haluaisi millään pysähtyä.
Koulukentillä Julia menee ehdottomasti parhaiten. Apujen ei tarvitse olla isoja, neiti on vähän herkkä, ja tottelee helposti. Askellajit ovat reippaita. Vaihdettaessa askellajeja ratsukon yhteistyön näkee toimivan hienosti; oikean ratsastajan kanssa Juliasta saa sen parhaat puolet esiin, ja se osoittaa vietävän voimakasta tahtoa nimenomaan koulukentillä. Estekentillä kokeneen ratsastajan avut tuottavat tulosta; hyppääminen Julian kanssa on hieno kokemus.
Maastoillessa Julian kanssa jokainen retki on ainutlaatuinen; mentiin sitten järven rannalla, peltojen reunoilla tai laukkasuorilla niin Julia ja ratsastaja todella nauttivat vauhdikkaasta menosta. Niin, tosiaan, vauhtia ei puutu. Kun käännytään takaisin tallille päin, into vähitellen laskee ja penkan kasvit ja linnutkin alkavat kiinnostaa enemmän, ja kotimatka sujuukin rauhallisemmissa merkeissä.
Kuljetuksessa Julian sisukkuus näkyy eniten; autoon ei haluttaisi ensin millään mennä, mutta jos sinne mennään niin mennään ensimmäisenä. Matka sitten sujuukin jo upeasti, eikä lastausta enää muistetakaan. ;>
Kilpailuissa - erityisesti koulukisoissa - Julian tarmokkuus ja sisu saavat parhaan muodon. Jokainen pystyy näkemään tamman tosiaan tekevän parhaansa, ja se puhkuu intoa vielä suorituksen jälkeenkin. Ratsastajan ja Julian saumaton yhteistyö ovat kaunista katseltavaa.
HISTORIAA
Alkusyksystä 2005 kävin Lapissa kyläilemässä tutuilla
suomenhevostalleilla. Kesken reissun, Kittilän kohdalla, törmäsin
kylillä vanhaan tuttuuni Pekkaan, joka vei minut tutustumaan omaan
talliinsa. Suomenhevosten ystävänä tallin nuoret hevoset valtasivat sydämeni,
ja päädyin ostamaan kolme valloittavaa, jo koulutettua hevosta. Yksi näistä
ihanista hevosista oli Julia.

JÄLKIKASVU
| 14.01.2006 | sh-o | Sannin Routaruhtinas | latsi. | i. CES Taikuri |
| 03.02.2006 | sh-o | Sannin Verivelka | i. CES Taikuri |
